NIKKARIN SUKU

NIKKARIN SUKU

Nikkarin eli Kestienahon torpan perustajat

Matti Matinpoika Adler s. 1820 ja vaimo Heta Liisa Antintytär s. 1826


Näkymä Nikkarin riihen katolta 1930-luvun loppupuolella. Edessä vasemmalta Abel ja Onni Adler, Aili Salminen. Ailin takana Birger Sandström ja kaksi naapuria.

Nikkarin torppa, myöhemmin talo, sijaitsee Petäjäveden lounaisimmassa kolkassa, aivan Jämsän rajan tuntumassa. Nikkari ei ollut torpan oikea nimi, vaan Kestienaho. Piesalan talon perämetsään olivat nimittäin vuokralaiset eli kestit tehneet kaskimaan, jota kutsuttiin "kestien ahoksi". Sinne entisen kasken paikalle saivat puuseppä (nikkari) Matti Adler ja hänen puolisonsa, piika Heta Liisa Adler luvan rakentaa torpan 1850-luvun puolivälissä. Samainen kaskimaa ylettyi myös Jämsän puolelle rajaa ja sille puolelle oli jo aiemmin perustettu Kestienaho-niminen torppa. Siksi erotettiin Petäjäveden Kestienaho nimittämällä sitä torpparin ammatin mukaan Nikkariksi.

Matti syntyi Laukaassa 1820 piika Liisa Matintyttären aviottomana lapsena. Siitä, oliko Liisan kanssa 1825 naimisiin mennyt renki Matti Matinpoika "Vanha Matti" Matin oikea isä vaiko isäpuoli, ei ole saatu selvyyttä.

Laukaassa perheeseen syntyi Johan 1826. Sitten perhe muutti Kangasniemelle, missä syntyivät Gabriel 1828 ja Eeva Liisa 1832. Petäjävedelle perustamaansa Leppämäki-nimiseen torppaan Vanha Matti muutti vaimonsa ja neljän lapsen kanssa 1833.

Leppämäen torpasta Matti siirtyi Kortemäen tilalle lampuodiksi.

Petäjävedellä syntyivät lapset: Hedda Stina 1836, Ananias 1839, David 1841 ja Alexander 1843.

Hedda Stina ja David kuolivat 18.9.1844 angiinaan molemmat samana päivänä. Gabriel kuoli lavantautiin 1850 ja Johan keuhkotautiin 1856.

Alexanderista tuli torppari lähelle Nikkaria, Jämsän puolelle (nykyinen Itäahon talo).

Ananias päätyi Petäjävedellä Ilomäen torppariksi, jonka jälkeen hänen poikansa Aleksanter jatkoi tilan pitoa.

Matin näkö heikkeni ja pariskunta joutui luopumaan torpasta. He asustivat lastensa luona. Liisa kuoli Nikkarilla 1873, mutta Vanha Matti eli vielä kaksikymmentä vuotta hänen jälkeensä.


"Nikkar Matti"

Kun Matti Matinpoika Leppämäki, Kestienahon torpan perustaja, ehti miehuusikään, hän toimi Multialla renkinä, lasimestarin kisällinä ja tarinan mukaan kanttorina, mistä virasta hän sai potkut juopumuksen takia. Ihmekö tuo. Siihen aikaan kirkon porstuassa myytiin viinaa ja kiusaus taisi olla liian suuri. Multialla ilmeisesti pappi antoi Matille uuden sukunimen, komealta kalskahtavan Adlerin. Sama sukunimi ilmaantui vähän myöhemmin toisellekin kanttorille.

Matti Adler lähti puusepänoppiin Jyväskylään ja opiskeli nikkariksi Robet Gumlinin opissa. Sieltä hän muutti Petäjäveden Koskensaarelle juuri perustettuun rautaruukkiin töihin 1852, löysi Heta Liisan ja pari meni naimisiin 1854. Ryhtyivät rakentamaan torppaa kauas korpeen, kuten Heta Liisa oli pyytänyt sen jälkeen, kun viimeisen palveluspaikan emäntä oli suutuspäissään viskonut Matin ja Heta Liisa ensimmäisen lapsen vakkua.

Aluksi Nikkarin mäelle rakennettiin yhdeksän metriä pitkä ja kuusi metriä leveä talo, jonka toiseen päähän tuli eläinsuoja ja toiseen päähän asuintilat. Seuraavaksi Matti rakensi törkytallin eli ladon ja sitten aitan ja saunan. Aikana, jolloin melkein kaikki tehtiin puusta, Matin käsityötaidoista oli paljon hyötyä. Paitsi rakennukset, Matti teki kaikki huonekalut, saavit, kiulut, kupit ja kipot puusta. Korit tehtiin päreistä ja marja-astiat tuohesta. Tuohesta tehtiin myös kontit tavaroiden kuljettamiseen sekä kesäjalkineiksi virsut. Kulkuvälineinä oli puusta tehdyt reet ja kärryt.

Matin ja Heta Liisan lapset

Matts Emil s. 1855 kuoli hinkunyskään 1858.


Ananias s. 1857 k. Rengossa 1924 Haudattu Koskenpäälle.

Torppa ei tarjonnut elantoa kahdelle pojalle. Ananias oli se, joka lähti maailmalle leipäänsä tienaamaan. Oli hänellä kuitenkin Nikkarilla turvapaikka, kun maailma kohteli kaltoin. Ananias oli välillä Sysmässä, välillä Kärkölässä enonsa luona. Ehtipä hän jossain välissä naimisiin itseään parikymmentä vuotta vanhemman, Petäjäveden Lapinmäen talon leskiemännän kanssa. Riitahan siinä tuli ja armoton oikeudenkäynti omaisuudesta. Riitelyn jälkeen Ananias ryhtyi pohtimaan köyhän ihmisen oikeuksia niin syvästi, että painatti omakustanteena Kansallisakitaattori-nimisen kirjasen 1910.


Lydia s. 1862 k. Koskenpäällä 1951

Lyyti meni naimisiin Kalle Hermanninpoika Hakalan kanssa 1882. Pariskunta asui Koskenpään pitäjän Vekkulan kylässä Runkkala-nimisessä talossa torppareina/talollisina. Heidän poikansa Kalle oli paikkakunnalla kuuluisa haitarin soittaja. Tämä Kalle nuorempi jatkoi tilan pitoa vaimonsa Olgan (os. Järvinen) kanssa.

Lyyti ja Kalle Hakalan lapset

Liida Lydia (Milda) s. 7.7.1885 k. 17.1.1972

Anna Maria s. 17.7.1887 k. 16.6.1972

Ester s. 17.5.1889 k. 26.12.1892

Alma Sanelma s. 12.12.1891 k. 19.4.1892

Naima Esteri s. 27.1.1894 k. 17.2.1917

Kalle Niklas 13.12.1895 k. 16.7.1952


Abel s. 1864 k. Petäjävedellä 1945

Matti luovutti 71-vuotissyntymäpäivänään pojalleen Abelille torpan hallinnan. Elettiin August Piesalan isännyyden aikaa ja vuosi oli 1891. Naimaton poika sitoutui olemaan myymättä ja hävittämättä torppaa tai sen omaisuutta Matin ja Heta Liisan elinaikana.

Vanha pari vanheni entisestään ja lopulta otettiin taloon piika Korpilahdelta. Piika Iita Kallentytär Salmisesta tuli Nikkarin emäntä 1896. Torppa vaurastui pikkuhiljaa.


Abel Adlerin perhe, kuva vuodelta1906


Edessä vasemmalta: Lyyti, Liita, emäntä Iita sylissään Onni, isäntä Abel ja emännän sisar Liita. takana Viljam ja Aino. Lapsista Antti lähti karkuun.


Matin ja Heta Liisan elinikäinen torpankontrahti raukesi, kun vanha väki vuorollaan kuoli. Abel kirjoitti vuokralautakunnalle, että kontrahti pitäisi tehdä hänelle ja samalla pyysi vuokrankorotuksen mitätöimistä. Isäntä oli vaatinut sataa markkaa vuodessa, vaikka vanhassa kontrahdissa vuokraksi oli merkitty 40 markkaa ja viikko talvella talon ruoassa miehen työtä.

Kirjeen seuraus oli, että Abel haastettiin käräjille, sillä vuokralautakunta oli määrännyt Abelille torpan seitsemäksi vuodeksi entisellä vuokralla, mutta isäntä ei katsonut sitä lailliseksi.

Iita odotti kymmenettä lastaan, kun kutsu käräjille tuli helmikuussa 1910. Iita ja lapsi kuolivat synnytykseen. Raskain mielin Abel lähti kohti Jyväskylää ja käräjiä. Istunnon tulokseksi tuli, että Abelin perhe sai häädön torpastaan, sillä elinkautinen sopimus oli rauennut vanhojen kuoltua.

Abel toimitti käräjien jälkeen vaimonsa hautaan Petäjäveden kirkkomaahan Vanhan kirkon viereen, tarkkaan tuntemattomaan paikkaan. Paluumatkalla hän meni suoraan kysymään Piesalan isännältä josko ja millä ehdolla vuokrasopimus voitaisiin uusia. He tekivät sovinnon. Uusi sopimus oli kuitenkin ehdoiltaan heikompi kuin aiempi ja Abel yritti muuttaa sitä vuokralautakunnalle osoittamallaan valituksella. Vuokralautakunnasta ei kuitenkaan tullut Abelille apua vaan uusi sopimus todettiin lainmukaiseksi ja se jäi voimaan.

Abelin kirjoittama ja 1913 painattama lehtinen "Laulu toimeentulosta" kertoo Abelin mietteistä niinä vaikeina aikoina. (tämän tekstin lopussa)

Vuonna 1919 Viljam Piesala ilmoitti torpan välikirjan lakkautettavaksi. Abel puolestaan halusi ostaa torpan valtion välityksellä. Seuraavana vuonna Petäjäveden piirin vuokralautakunta toimitti Kestienahon torpan itsenäiseksi tilaksi lunastamistoimituksen. Sekä isäntä että Abel valittivat toimituksesta Vaasan maanjako-oikeuteen. Sieltä asia tuli vuokralautakuntaan uudelleen käsiteltäväksi. Lopulta Vaasan läänin maaherra antoi joulukuun 21 päivänä 1925 lohkomispäätöksen. Tilan pinta-alaksi tuli n. 40 hehtaaria ja kokonaishinnaksi muodostui 21 233 mk, josta Abelin piti heti maksaa, suoraan isännälle 8 665 mk. Loput kauppahinnasta lainoitti valtio. Laina oli määrä maksaa valtiolle takasin vuosittain tasasuuruisina 754,10 mk:n erinä 36 vuoden kuluessa.


Abel ja Iita Adlerin lapset


Aina (kutsumanimeltä Aino) s. 1893 k. 1956 Keuruu

Aino meni naimisiin Eino Järvisen kanssa ja muutti Keuruulle 1925. Perhe viljeli Keuruun Jukojärvellä Laakso-nimistä tilaa.

Viljam s. 1985 k. 1964 Jämsä

Viljam osti vaimonsa Lempin os. Niemi kanssa Nikkarin läheltä, Koskenpään puolelta Itäahon talon Lempin isoisältä Aleksanterilta.

Lyyti s. 1897 k. 1964 Petäjävesi

Lyyti avioitui Salomon Niemisen kanssa ja he perustivat Petäjäveden Metsäkulmalle Tasala-nimisen torpan.

Liita s. 1899

Liita muutti piiaksi 1924 Helsingin Pohjoiseen Ruotsalaiseen seurakuntaan avioituen myöhemmin Johan Malmbergin kanssa.

Antti s. 1900 k. 1973 Keuruu

Antti meni naimisiin Hilda Waldenin kanssa ja osti Keuruun puolelta, läheltä Petäjäveden rajaa Rantala-nimisen talon.

Onni s. 1902 k. 1904


Onni s. 1904 k. 1972 Petäjävesi

Onni osti isältään Nikkarin 1939. Emännäksi tuli Siiri Alenius Korpilahdelta.

Ester s. 1906 k. 1990 Vantaa

Ester vihittiin talollinen Vihtori Mäen kanssa ja hän muutti Petäjäveden Metsäkulmalla sijaitsevaan Hyrrälän taloon. Perhe muutti Petäjävedeltä Tuusulaan 1952.

Otto s. 1908 k. 1964 Petäjävesi

Otto avioitui Anna Lindbergin kanssa, meni isännäksi Petäjäveden Metsäkulmalla sijaitsevaan Matomäkeen ja suomensi nimensä Alaraivioksi.

Aili s. 1915

Aili oli Iitan sisaren Liitan ja Abelin tytär, muutti Uuraisille Sulo Lahtisen emännäksi.

Abel Adlerin viimeinen leposija Petäjäveden uudella hautausmaalla.


Esiäidit


Liisa

Elisabeth Mattsdotter (Orava)
1.10.1800 Laukaan Lähteenahossa

22.10.1875 Petäjävedellä Kestienahon torpassa

Vanhemmat: torppari Matts Michelsson Orava s. 1775 k. 1831 ja Anna Paulsdotter Rehn s. 1781 k. 1814

Liisan äiti kuoli keuhkotautiin 33 vuoden iässä, Liisan ollessa silloin kolmentoista. Päästessään ripille 1818 Liisa oli piikana isovanhemmillaan Laukaan Nurmijärvellä Särkiniemen torpassa.

Matin syntyessä hän oli piikana Kalliolan talossa Lievestuoreella. Vihkimisen aikoihin "Vanha Matti" ja Liisa asuivat Laukaan Simunan Rontion talossa.

Liisan esivanhemmat ovat asuneet vuosisatoja Laukaassa, lukuun ottamatta muutamia lähipitäjästä Rautalammilta kotoisin olevia.

Suvusta löytyy suomalaisen maaseudun työtätekevän väestön koko kirjo. Piikoja, renkejä, itsellisiä, torppareita ja sotilaita. Kirkonkirjojen mukaan joskus on rapissut sakkoja humalassa räyhäämisestä, mutta ei sen pahempaa.

Heta Liisa

Hedvig Elisabeth Andersdotter

16.5.1826 Sysmässä Storbyn Lautaportissa

8.10.1906 Petäjäveden Kestienahossa

Vanhemmat: torppari Anders Andesson s. 1801 k. 1871 ja Lisa Arvidsdotter s. 1797 k. 1833

Heta Liisa asui vanhempiensa sekä sisarensa Loviisan s. 1825 ja veljensä Antin s. 1829 kanssa Sysmässä Storbyn Lautaportin torpassa. Sieltä perhe muutti Jämsän Kerkoilan kylään Lahdentaka-nimiseen uudistaloon 1832 Liisan veljen luo uudistilalliseksi.

Liisa kuoli seuraavana vuonna synnytykseen. Antti muutti lasten muutaman vuoden kuluttua lasten kanssa Petäjäveden Tuohimäkeen, Pappilan torppariksi ja avioitui Anna Liisa Matintyttären kanssa. Tuohimäessä syntyi viisi lasta, joista Amalia 1839 ja Ismael 1843 jäivät henkiin. Heta Liisan sisaruksilla ei tiettävästi kenelläkään ollut jälkeläisiä.

Heta Liisa muutti jo lapsena takaisin Sysmään. Sysmästä hän muutti Asikkalaan Savonkylän Äpölän taloon piiaksi, missä pääsi ripille 1842.

Asikkalasta hän palasi takaisin Sysmään piiaksi Virtain kartanoon, vaihtoi palveluspaikkaa useamman kerran kunnes muutti viimeisestä palveluspaikastaan Valittulan kylän Kauppilan talosta Suomen meriekipaasin seurakuntaan Helsingissä.

Aluksi hän palveli paroni Carl August Rehbinderin taloudessa, myöhemmin leskirouva Rabben luona sekä Viaborissa 1851-1852.

Helsingistä Heta Liisa muutti lapsuutensa asuinpaikkaan, enonsa luo Jämsän Lahdentaan tilalle, josta edelleen Petäjäveden Koskensaarelle, missä sitten vihittiin Matin kanssa avioliittoon.

Tavallinen torpparin vaimo Heta Liisa ei ollut. Hän oli nuoresta pitäen joutunut hankkimaan elannon itselleen. Palveluspaikat eri puolilla Suomea ovat varmaankin olleet kovaa koulua. Nikkarilla on säilynyt Matin ja Heta Liisan aikuisia kirjoja. Näyttöä siitä, että Matti ja Heta Liisa olisivat osanneet kirjoittaa ei ole, mutta kaikki kolme heidän lastaan kirjoittivat aikalaisiinsa verrattuna poikkeuksellisen sujuvasti.

Jämsän talollisetkin saivat tuulahduksen suuresta maailmasta, kun Heta Liisa kävi heille pitoja laittamassa.

Heta Liisan suku näyttää olleen pääsääntöisesti Sysmän torppareita. Onpa esivanhemmissa yksi rakuunakin.

Iita

Ida Karlsdotter os. Salminen

9.4.1872 Korpilahden Parkkolan Heinämäessä

9.2.1910 Petäjäveden Kestienahossa

Vanhemmat: itsellinen Karl Kalsson s. 1846 k. 1888 ja Eva Stina Eriksdotter Sabel s. 1848

Iita tuli piiaksi Nikkarille 1800-luvun loppupuolella. Abel Adlerin kanssa hän meni naimisiin 1896. Iita synnytti lapsia parin vuoden välein hoitaen samalla talouden sekä Abelin ikääntyneet vanhemmat, kunnes kuoli kymmenenteen lapsivuoteeseen 37 vuoden ikäisenä.

Iitan kuoltua huoli taloudenpidosta jäi kuusitoistavuotiaalle Ainolle. Muualla saattoi olla nälkää ja puutetta, mutta Nikkarilla ruoka riitti. Iitan perukirjasta voi päätellä, että ruokaa oli runsaasti varastossa. Myös Abelin muistikirjasta selviää, että lehmiä poiki pitkin kevättä. Voita, lihaa ja nahkoja toimitettiin välttäjien mukana myyntiin Helsinkiin ja Turkuun saakka. Kulujen jälkeen perukirjassa pesän omaisuuden arvoksi jäi 3 4 32 markkaa. Ehkä Abel ja Iita yhdessä olisivat voineet joskus ostaa perheelle oman talon, mutta kuolema korjasi Iitan. Eipä siis ihme, että Piesalan isäntä oli jo aiemmin alkanut mieliä torppaa itselleen. Vuoden 1918 "Torpparilaki" kuitenkin pelasti perheen joutumasta kodittomaksi.

Lapsista toiseksi vanhin, Viljam, oli vekkuli luonteeltaan. Kun perhekuvaa varten kannettiin lahtipenkki istuimeksi, Viljam kertoi Antille, että nyt kaikki tapetaan. Antti meni uuninpankolle piiloon. Viljam itse seisoo kuvassa tyytyväisen näköisenä.

Iitankin suku koostuu suurelta osin torppareista, itsellisistä, piioista ja rengeistä. Sotilaiden määrä sekä Liisan että Iitan suvussa jää askarruttamaan. Olisiko heitä ollut tavallista enemmän juuri meidän pitkäkasvuisessa suvussa?

Sotilaiden vähimmäispituudeksi oli näet 1775 säädetty noin 170 cm (tuumat muutettu senteiksi). Maaherra Bruce kääntyi Kuninkaan puoleen ehdottaen, että lyhyempiäkin kelpuutettaisiin sotamiehiksi, koska tarvittavaa määrää riittävän pitkiä oli vaikea löytää. Kirjeessään hän vakuutti, että suomalaiset ovat pieniä ja kulmikkaita, mutta siitä huolimatta voimakkaita ja rohkeita

                                                                                                                             Takaisin...